Hunajasta apua ruokamyrkytyksiin

28.11.2013

Suomalainen hunaja voisi auttaa ruokamyrkytysten ehkäisyssä. Tuoreen tutkimuksen mukaan antibakteerisia luomuhunajia voi mahdollisesti käyttää esimerkiksi lihatuotteissa suojaamaan niitä pilaantumiselta.

Luomuhunajien antibakteerisesta aktiivisuudesta on nyt tehty ensimmäinen tutkimus. Tutkimus tehtiin Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa yhteistyössä Mikkelin ammattikorkeakoulun kanssa. Tutkimuksessa löydettiin merkittävää antibakteerista aktiivisuutta ruokamyrkytyksiä aiheuttavaa Clostridium perfringens-bakteeria vastaan.

C. perfringens -bakteeri on kolmanneksi yleisin ruokamyrkytysten aiheuttaja, ja sen pääasiallisin lähde on liha ja lihatuotteet, etenkin siipikarja. Tehokkain luomuhunaja C. perfringens -bakteeria vastaan oli kotimainen luomuhunaja, joka oli pääosin horsmahunajaa.

Seuraavaksi aktiivisin luomuhunaja oli suomalainen monikukkahunaja, jonka mesi oli peräisin pääosin apilasta. Antibakteerisia olivat myös suomalainen monikukkahunaja, jonka mesi oli peräisin mustikasta, puolukasta, metsävadelmasta ja maitohorsmasta sekä suomalainen monikukkahunaja, joka sisälsi mm. tattaria, kanervaa ja voikukkaa. Kaikki nämä hunajat olivat käsittelemättömiä.

Ei-aktiivisia olivat kuumennuskäsitelty, kotimainen juokseva monikukkahunaja, sekä käsittelemätön, ulkomainen kiteinen monikukka-luomuhunaja, jonka kukka-alkuperä ei ollut tiedossa.

Aiheesta tarvitaan lisätutkimuksia. Lisäksi luomuhunajien vaikutuksia muita tauteja, etenkin ruokamyrkytyksiä aiheuttavia bakteereita, vastaan tulisi tutkia. Tutkimustulokset avaavat monenlaisia uusia sovelluksia kotimaisille luomuhunajille.

Antibiooteille vaihtoehtoisia hoitoja tarvitaan pikaisesti. Infektoiden ehkäisyn ja hoidon tutkimus luonnonaineilla, kuten hunajalla, tarjoaa uusia mahdollisuuksia.

Luomuhunaja suojaa mahdollisesti ruoansulatuselimistöä, kun sitä käytetään perinteiseen tapaan elintarvikkeena esim. juomassa, jogurteissa, puuroissa ja sellaisenaan.

Suomalaiset luomuhunajat ovat valvottuja, turvallisia tuotteita. Pienten lasten infektioiden yhteydessä on kuitenkin muistettava, että hunajaa ei tule antaa missään muodossa alle yksivuotiaille imeville lapsille. Hunaja saattaa sisältää Clostridium botulinium -itiöiden takia, jotka imeväisen suolistossa voivat tuottaa toksiineja.

Lähde: Luomu.fi

Oinaala D, Lyhs U, Lehesvaara M & Tikkanen-Kaukanen, C. Antimicrobial activity of different organic honeys against Clostridium perfringens. Käsikirjoitus valmisteilla.