Tekstin alkuun
Etusivu - Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML r.y.
Hunaja & liha

Helppo chilibroileri

n. 1 kg broileripaloja
2–3 rkl kotimaista hunajaa
1 dl chilikastiketta
2 silputtua sipulia 
2 tl timjamia
n. 1 l suolaa
tilkka öljyä

Lado broileripalat voideltuun uunivuokaan. Sekoita hunaja, chilikastike, sipulisilppu ja mausteet. Levitä seos broileripalojen päälle ja pirskottele pinnalle hiukan öljyä. Kypsennä 175-asteisessa uunissa 50–60 minuuttia.

Mehiläistarhurin lammasvartaat 

n. 1 kg karitsan paahtopaistia tai ulkofilettä
6 kpl varrastikkuja
1 limetti

Marinadi
½ dl öljyä
½ dl balsamiviinietikkaa
2-3 rkl soijakastiketta
1-2 rkl kotimaista hunajaa
1 tl mustapippuria
3 oksaa rosmariinia
3-4 valkosipulin kynttä

Leikkaa liha noin 3 cm x 3 cm kuutioiksi. Pane lihapalat kaksinkertaiseen muovipussiin. Sekoita marinadin ainekset ja kaada lihapalojen joukkoon. Painele ilma pois pussista ja sulje tiiviisti. Kääntele pussia niin, että marinadi ympäröi lihapalat joka puolelta. Anna marinoitua kylmässä yön yli.
Ota lihat jääkaapista huoneenlämpöön noin tunti ennen kypsentämistä. Työnnä vedessä liotetut varrastikut marinoituihin lihapaloihin niin, että jokaiseen vartaaseen tulee yhden annos. Kypsennä grillissä tai parilassa noin 8-10 minuuttia välillä käännellen. (Voit kypsentää vartaat myös uunissa 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.) Koristele kypsät vartaat limettilohkoilla. Tarjoa hunajaisten uunikasvisten kera.

 

 

© 2006 Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML r.y. - Tekninen toteutus Optinet kotisivut