Hunajan historiaa

Lemminkäisen äiti -maalauksessa äiti odottaa katse ylös suunnattuna mehiläistä, joka toisi hunajaa Ukko ylijumalan halleista. Hunaja herättäisi Lemminkäisen taas henkiin.

Mehiläiset ovat valmistaneet hunajaa jo kauan ennen ihmisten kehitystä. Mehiläisten villipesistä on ryöstetty hunajaa varmaankin niin kauan kuin ihmisiä on ollut olemassa. Varhaisimmat todisteet tästä ovat 15 000 vuotta vanhoista luolamaalauksista Espanjasta. Etelä-Afrikasta löydetyt samanaiheiset busmannien maalaukset voivat olla vanhempiakin.

Myös nykyisin villipesistä kerätään hunajaa samaan tapaan esimerkiksi monissa Afrikan maissa.

Hunaja ja mehiläiset tärkeitä varhaisissa kulttuureissa

Hunajaa on aina pidetty erittäin arvokkaana ja tärkeänä ravinnonlähteenä. Siksi hunajalla onkin ollut merkittävä osa useiden varhaisten kulttuurien lääketieteessä, uskonnollisissa menoissa ja seremonioissa. Hunaja, mehiläisvaha ja uuttera mehiläinen ovat antaneet leimansa miltei kaikkiin kulttuureihin ja uskontoihin.

Egyptissä faaraoiden aikaan hunaja oli erittäin tärkeää ja mehiläishoitajan ammatti oli niin arvostettu, että sitä on kuvattu monien pyramidien seinäpiirroksissa.

Myös antiikin kreikkalaiset uskoivat hunajan ravintoarvoon lujasti. Kaikki kreikkalaiset urheilijat käyttivät hunajaa osana ruokavaliota ja kaikkien raskaiden harjoitusten ja otteluiden jälkeen nautittiin hunajasta ja vedestä valmistettua juomaa, joka karkotti väsymyksen nopeasti.

Hyvän terveyden ja pitkän iän takeena on aina pidetty hunajan jokapäiväistä nauttimista. Lääketieteen isä Hippokrates piti hunajaa pitkän iän lähteenä. Samoin uskoi Pythagoras. Hän ja hänen oppilaansa noudattivat ruokavaliota, jossa tärkeimpänä osana oli hunajan ja maidon seos, jota kutsuttiin nimellä ambrosia. Ruokavaliota he täydensivät hedelmillä, pähkinöillä ja vihanneksilla.

Tunnettu tietokirjailija Plinius Vanhempi kertoo kirjassaan Luonnonhistoria havainnoistaan hunajan ja pitkän iän välisestä yhteydestä. Näitä havaintoja hän teki matkoillaan Pohjois-Italiassa ja Britanniassa.

Hunajan historiaa Suomessa

Suomalaisten Kalevalakin tuntee hunajan. Mehiläiselle on Kalevalassa oma runokin, vaikka hunajamehiläisiä ei ole koskaan elänyt luonnonvaraisena Suomessa.

Kalevalassa mainitut mehiläiset ja mesi ovat vanhoja muistoja niiltä ajoilta, jolloin suomalaisugrilaiset kansat vielä asuivat yhdessä Volgan seuduilla. Sikäläiset sukulaiskansamme ovat olleet tunnettuja hunajankerääjiä villimehiläisten pesistä aina 1900-luvulle saakka. On hämmästyttävää, kuinka pitkään perimätieto säilyy kansanrunoudessa! 

Tosin on esitetty myös näkemyksiä, että Kalevalan mehiläinen olisikin kimalainen.

Medellä hoidettiin Väinämöisen polvea ja tässä runossa Lemminkäisen äiti lähettää mehiläisen hakemaan mettä poikansa henkiinherättämiseksi.

 

"Mehiläinen, meiän lintu, metsän kukkien kuningas!

Lähe nyt mettä noutamahan, simoa tavottamahan

mieluisasta Metsolasta, Tarkasta Tapiolasta,

monen kukkasen kuvusta, monen heinän helpehestä

kipehille voiteheksi, pahoille parantehiksi!"

                                                    KALEVALA 15. runo

Ensimmäisen mehiläispesän Suomeen toi piispa Mennander vuonna 1760 Virosta. Pesä tosin melko pian kuoli.

Viitisen vuotta myöhemmin professori Pietari Kalm toi Ruotsista mehiläispesiä Turun yliopiston puutarhaan, josta mehiläistarhaus vähitellen levisi useammalle paikkakunnalle.