Olarin lukiossa opiskellaan mehiläispesillä

Kuva: Olarin lukion oppilaat

Mehiläisten avulla voi oppia paljon biologiasta. Näin uskoo Olarin lukion biologianopettaja Maija Flinkman. Hän on järjestänyt myös erillisen mehiläisbiologian kurssin, johon kuuluu tietysti myös tutustuminen koulun mehiläispesiin.

Kurssilaiset myös analysoivat hunajia laboratoriossa, tutustuivat siitepölyyn sekä perehtyivät mehiläisten merkitykseen ruuantuotannossa. Lisäksi he pääsivät  mukaan hunajantuontantoon.

Flinkman tuo mehiläiset myös peruskoulun biologiantunneille. Mehiläisten avulla voi opetella esimerkiksi perinnöllisyyteen ja ekosysteemiin liittyviä aiheita.

Lue lisää blogistamme.