Mehiläinen, hunaja ja allergiat

Mehiläisen pisto ja allergia

Ampiaisen tai mehiläisen pisto voi aiheuttaa allergisen reaktion. Mahdollisesti hengenvaarallista allergiaa voidaan kuitenkin hoitaa siedätyshoidolla. Olemme koostaneet tietosivun pistoista ja siedätyshoidosta.

Hunaja ja siitepölyallergia

Hunaja voi aiheuttaa allergisia oireita: hunaja sisältää siitepölyä, ja siitepölyallergikko voi reagoida tähän siitepölyyn. Hunajissa on kuitenkin eroja niiden sisältämän siitepölyn suhteen, joten kaikki hunajat eivät välttämättä aiheuta oireita.

Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutissa on saatu lupaavia näyttöjä siitä, että hunaja voi auttaa siitepölyallergioiden siedätyksessä.

"Kaikkiaan kuusi koeryhmään kuulunutta (67 %) arvioi hunajan vähentäneen oireilua koivun siitepölykaudella. Muutama jopa totesi oireiden puuttuneen kokonaan ja eräs pystyi palauttamaan ristiallergian takia ”kiellettyjä” hedelmiä (raaka omena, raaka porkkana, banaani) ruokavalioonsa. Hunajan myös arvioitiin vähentäneen makeanhimoa sekä parantaneen vastustuskykyä, sillä kaksi henkilöä mainitsi talven sujuneen tyystin sairastelematta. Yksi koehenkilö arvioi kuitenkin hunajan pahentaneen kukintakauden aikaisia oireita, lisäten erityisesti astmaan liittyvää yskää. Sama käyttäjä totesi myös läpi talven silmien ja suun ympärillä ihottumaa, jonka syynä saattoi olla luomuhunajavalmiste.

Oirepäiväkirjamerkintöjen perusteella vähintään lieviä allergiaoireita oli hunajaa käyttäneillä keskimäärin 22 päivänä ja vertailuryhmään kuuluneilla 46 päivänä. Varsinkin kohtalaisia tai voimakkaita oireita koettiin vertailuryhmässä enemmän. Eniten oireita oli huhti-toukokuun vaihteessa siitepölykauden huipussa."