Hunajan historiaa mailmalta

Mehiläiset ovat valmistaneet hunajaa jo kauan ennen ensimmäisten ihmisten kehittymistä.

Hunaja on ollut ja on vieläkin ainoa makeutusaine, jota ihmiset voivat kerätä suoraan luonnosta. Mehiläisten villipesistä on ryöstetty tätä makeaa kultaa varmaankin niin kauan kuin ihmisiä on ollut olemassa. Varhaisimmat todisteet tästä ovat 15 000 vuotta vanhoista luolamaalauksista Espanjasta. Etelä- Afrikasta löydetyt samanaiheiset busmannien maalaukset voivat olla vanhempiakin. Yhä edelleenkin villipesistä kerätään hunajaa samaan tapaan esimerkiksi monissa Afrikan maissa.

Hunajaa on aina pidetty erittäin arvokkaana ja tärkeänä ravinnonlähteenä. Siksi hunaja saikin merkittävän osan kaikkien varhaisten kulttuurien lääketieteessä, uskonnollisissa menoissa ja seremonioissa. Hunaja, mehiläisvaha ja uuttera mehiläinen ovat antaneet leimansa miltei kaikkiin kulttuureihin ja uskontoihin.

Egyptissä faaraoiden aikaan hunaja oli erittäin tärkeää ja mehiläishoitajan ammatti oli niin arvostettu, että sitä on kuvattu monien pyramidien seinäpiirroksissa.

Myös antiikin kreikkalaiset uskoivat hunajan ravintoarvoon lujasti. Kaikki kreikkalaiset urheilijat käyttivät hunajaa osana ruokavaliota ja kaikkien raskaiden harjoitusten ja otteluiden jälkeen nautittiin hunajasta ja vedestä valmistettua juomaa, joka karkotti väsymyksen nopeasti.

Hyvän terveyden ja pitkän iän takeena on aina pidetty hunajan jokapäiväistä nauttimista. Lääketieteen isä Hippokrates piti hunajaa pitkän iän lähteenä. Samoin uskoi Pythagoras. Hän ja hänen oppilaansa noudattivat ruokavaliota, jossa tärkeimpänä osana oli hunajan ja maidon seos, jota kutsuttiin nimellä ambrosia. Ruokavaliota he täydensivät hedelmillä, pähkinöillä ja vihanneksilla. Tunnettu tietokirjailija Plinius Vanhempi, kertoo kirjassaan Luonnonhistoria havainnoistaan hunajan ja pitkän iän välisestä yhteydestä, joita hän teki matkoillaan Pohjois-Italiassa ja Britanniassa.

Hunajan historiaa meiltä

Suomalaisten Kalevalakin tuntee hunajan. Mehiläiselle on Kalevalassa oma runokin, vaikka mehiläisiä ei ole koskaan elänyt luonnonvaraisena Suomessa. Kalevalassa mainitut mehiläiset ja mesi ovat vanhoja muistoja niiltä ajoilta, jolloin suomalaisugrilaiset kansat vielä asuivat yhdessä Volgan seuduilla. Sikäläiset sukulaiskansamme ovat olleet tunnettuja hunajankerääjiä villimehiläisten pesistä aina 1900-luvulle saakka. On hämmästyttävää kuinka pitkään perimätieto säilyy kansanrunoudessa! 

Medellä hoidettiin Väinämöisen polvea ja tässä runossa Lemminkäisen äiti lähettää mehiläisen hakemaan mettä poikansa henkiinherättämiseksi.

"Mehiläinen, meiän lintu, metsän kukkien kuningas!

Lähe nyt mettä noutamahan, simoa tavottamahan

mieluisasta Metsolasta, Tarkasta Tapiolasta,

monen kukkasen kuvusta, monen heinän helpehestä

kipehille voiteheksi, pahoille parantehiksi!"

                                                    KALEVALA 15.runo

Ensimmäisen mehiläispesän Suomeen toi piispa Mennander vuonna 1760 Virosta, pesä tosin melko pian kuoli. Viitisen vuotta myöhemmin professori Pietari Kalm toi Ruotsista mehiläispesiä Turun yliopiston puutarhaan, josta mehiläistarhaus vähitellen levisi useammalle paikkakunnalle.