Tekstin alkuun
Etusivu - Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML r.y.
Hunajia on erilaisia

Pehmeää hunajaa on helppo levittää vaikka leivän päälle

Pehmeä hienokiteinen hunaja

Pehmeä hunaja on kiteytynyttä hunajaa, jota on mekaanisesti vaivattu ennen purkittamista. Vaivaaminen rikkoo hunajan kiderakenteen, ja siksi hunaja ei enää kovetu. Pehmeää hunajaa voi levittää veitsellä vaikkapa paahtoleivälle tai valuttaa myslin päälle.

Juokseva hunaja

Vastalingottu hunaja on juoksevaa. Melko pian linkoamisen jälkeen hunaja alkaa kiteytyä, kiteytymisnopeus vaihtelee satokasvien mukaan.

 

Saat kiteytyneen hunajan uudelleen juoksevaksi lämmittämällä sitä vesihauteessa tai miedolla lämmöllä mikroaaltouunissa.


VINKKI: Uuden sadon vastalingottua hunajaa kannattaa pakastaa. Pakastimessa hunaja säilyy pitkään juoksevana.

Lohkeava hunaja

Lohkeavaa hunajaa ei ole vaivattu pehmeäksi vaan se on saanut kiteytyä vapaasti. Lohkeavaa hunajaa on helppo annostella teen tai kahvin makeuttajaksi.

Luonnonmukaisesti tuotettu hunaja

Luomuhunaja on valvottua tuotantoa, jossa noudatetaan virallisesti sovittuja luonnonmukaisen eläintuotannon ohjeita.

Luomutuotannossa mehiläistarhat on sijoitettava riittävän kauas vilkkaasti liikennöidyistä teistä ja taajamista. Mehiläisten talviruuaksi annetaan luomusokeria tavanomaisen sijasta.

Luomumerkkiä saa käyttää vain rekisteröidyssä ja tarkastetussa tuotannossa.

© 2006 Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML r.y. - Tekninen toteutus Optinet kotisivut